Lukijalle

Korpi on pieni kylä Nurmijärven kunnan luoteiskulmassa. Asukkaat ovat vuosikymmeniä pitäneet yllä kahta urheiluseuraa, joista Korvenpojat on vanhempi.

Tämä seuran satavuotisjuhlaa varten koottu pikku historiikki nojaa seuran pöytäkirjoihin, toimintakertomuksiin, lehtileikkeisiin (TUL-lehti, Hyvinkään Sanomat, Nurmijärven Extra-Uutiset, Nurmijärven Sanomat, Nurmijärven Uutiset) ja jäsenten kotiarkistoihin.

Ensimmäisten 70 vuoden ajalta päälähde on Esko Harjun 1982 kirjoittama tiivis kymmensivuinen moniste. Valtaosin tämä julkaisu on allekirjoittaneen vuonna 2002 kokoaman 90-vuotishistoriikin päivitys.

Seuran vanhimmat pöytäkirjat ja muut asiapaperit vuoteen 1937 saakka hävisivät 1940-luvun lopulla, todennäköisesti Korven työväentalon palossa 1949.

Esko Harju keräsi omaan kirjoitukseensa tietoja muun muassa perustajajäsen Urho Heinosen laatimasta seuran 30-vuotishistoriikista, TUL-lehden ja Suomen Urheilulehden numeroista sekä haastatteluin.

Myös Irja Sormusen kokoama, vuodet 1900-1970 kattava Nurmijärven pitäjän historian kolmas osa (1974, s. 84-87) kertoo Korvenpoikien perustamisvaiheista ja alkuvuosikymmenien menestyksestä.

Korven kylän elämää 1950-luvulle saakka kuvaa laveasti Urho Handolinin, Raimo Leinon ja Tauno Nikin kirja Korven kylät, Röykän raitit ja vähän Vihtiäkin (1997).

Rajamäellä 27. huhtikuuta 2012

Matti Marjamäki

Aino Harju (keskellä takana) oli seuran alkuaikojen puuhanaisia. Hän ohjasi tyttöjen voimistelua, laululeikkejä, tanhuja ja näytelmiä ja oli aikanaan johtokunnan ainoa naisjäsen. 1940-luvulla hän muutti Rajamäelle jatkoi harrastustaan Rajamäen Kehityksessä.

Kunnan vanhin urheiluseura

Korven Korvenpoikien perustamisvuonna 1912 Nurmijärven pitäjässä, johon tuolloin kuului myös nykyinen Hyvinkää, ei ollut mitään järjestäytynyttä urheilutoimintaa. Toki sitä virisi pian, sillä esimerkiksi 1915 perustettiin Hyvinkään Tahko, seuraavana vuonna Hyvinkään Ponteva ja 1924 Rajamäen Kehitys. Vuonna 1933 Korvessa aloitti toinenkin seura, Korven Urheilijat.

Muualla Suomessa seuroja oli syntynyt jo 1880- ja 1890-luvuilla, ja Suomen Valtakunnan Urheiluliitto SVUL oli perustettu 1906. Ensimmäiset olympialaiset 1896 ja suomalaisten menestys niissä lisäsivät kiinnostusta ja nostattivat kansallistuntoa, jolloin työväenliikekin lakkasi pitämästä urheilua herrojen ja kapitalistien keksintönä ja alkoi urheilun avulla houkutella nuoria mukaan toimintaan.

Korvessa työväenyhdistys oli toiminut vuodesta 1906 ja rakentanut talkoilla itselleen talon vuokramaalle Korven ja Röykän välille. Korpi oli maatalousvaltainen mutta vilkas, sillä Korven asema Hyvinkään-Hangon radan varressa oli rahtiasema. Vuosisadan koko ensimmäisen puoliskon ajan Korvessa lastattiin puutavaraa, jonka ajoon osallistui talvisin satoja miehiä ja hevosia joka päivä.

Monet tukinajajat ja -lastaajat olivat toispaikkakuntalaisia, jotka tarvitsivat tilapäistä majoitusta. Elämä oli joskus rauhatonta, ja aikalaisten kertomusten mukaan iltamissa ja tansseissa juopoteltiin ja tapeltiin melkein aina.

Niinpä työväenyhdistys päätti perustaa urheiluseuran, jotta nuoriso saisi parempaa tekemistä. Perustamiskokouksessa 7. heinäkuuta 1912 oli paikalla 29 kyläläistä. He valitsivat nelihenkisen toimikunnan jatkamaan hanketta, ja 18. elokuuta seura nimesi ensimmäisen johtokuntansa. Puheejohtajaksi tuli Aaretti Järvelä, sihteeriksi Matti Harju ja muiksi jäseniksi Ville Eklund, Kustaa Nygren ja Väinö Solhberg.

Sääntöjen ensimmäinen pykälä määritteli “seuran tarkoitukseksi liittää urheilun ja voimistelun harrastajat yhteistoimintaan voidakseen järjestelmällisesti edeltäpäin laaditun ohjelman mukaan kehittää ruumiinvoimiaan voimistelun ja  urheilun kautta”.

Lihasvoima ja sitä vaativat työsuoritukset olivat tuolloin tarpeen ja arvossaan, järjestysmiestehtäviä myöten. Yksi pöytäkirjamaininta nimittäin vaatii työväenyhdistystä palauttamaan Korvenpojilta lainaamansa rautaisen voimistelusauvan, joka oli kadonnut iltamissa järjestystä pidettäessä.

“Melko loistava menneisyys”

Korvenpojat oli maineensa huipulla todennäköisesti 70 vuotta sitten. Kun seura täytti 30 vuotta, sanomalehti Keski-Uusimaa tiivisti sen saavutukset näin (17.7.1942):

“Että seura on tehnyt perusteellisesti valmennustyötä ja että urheiluinnostuksella on vanha pohja ja että sitä on osattu oikein vaalia ja kehittää, kuvaa se, että seura ja sen tunnetuimmat jäsenet ovat toimiaikana anastaneet kolme Suomenmestaruutta, 64 piirinmestaruutta ja lisäksi vielä 5 joukkuemestaruutta.”

Seuran 70-vuotishistoriikin kirjoittanut Esko Harju, Matti Harjun poika, tekee johtopäätöksen, että “Korven Korvenpojilla on ollut maalaisseuraksi melko loistava menneisyys”. Alkuvuosikymmeninä suurinta menestystä toi hiihto, vaikka seuran jäsenet myös voimistelivat, painivat ja kilpailivat yleisurheilulajeissa.

Hiihtomenestyksen ja seuran toiminnan ylipäätään pohjustivat Matti Harju ja Aaretti Järvelä, maineensa Virolahdella luoneet ja Korvenpoikien perustamisen aikoihin Nurmijärvelle muuttaneet miehet. Harju oli paitsi hiihtäjä myös suksien ja suksirasvojen valmistaja, ja Järvelä oli ollut Harjulla suksien tekijänä Virolahdella.

Matti Harju oli oli yksi Keski-Uusimaan mainitsemista Suomen mestareista. Hän voitti ikämiessarjan 40-vuotiaana vuonna 1912. Seuraavana vuonna Väinö Alanko voitti 30 kilometrin matkan Helsingin piirinmestaruuskisoissa, joissa Harju oli ikämiehistä hopealla ja Anton Ripatti kolmas.

Korvenpoikien tähänastisen historian kirkkain tähti on nainen, Saimi Salmi (myöh. Aartoaho), joka hiihti ensimmäisen Suomen mestaruutensa Matti Harjun tekemillä suksilla viiden kilometrin matkalla 1915.

Seuraavana vuonna Salmi jäi hopealle, tiettävästi siksi että oli sairastellut juuri kisojen alla. Se oli hänen ainoa häviönsä kymmenisen vuotta ja yli 40 kilpailua kestäneen uransa aikana. Vuonna 1919 perustetussa Työväen Urheiluliitossa (TUL) hänellä ei ollut vastusta, vaan hän oli niin liiton kuin piirinsäkin mestari aina kun osallistui kilpailuihin.

Kolmas SM-hiihtäjä oli Matti Paronen, suksiseppänäkin tunnettu mies. Hänen verstaansa kalustoa on tallessa Hyvinkään kaupunginmuseon kokoelmissa. Paronen ja hänen veljensä Eino sekä seuran tuleva puheenjohtaja Anton Pääläinen muuttivat Nurmijärvelle 1916-17. He kaikki olivat sekä sukua Matti Harjulle että urheilumiehiä.

Legenda on Matti Parosen suurvoitto Tampereella 1922, kun hän 30 kilometrin matkalla nykäisi 13,5 minuutin eron hopeamieheen. Vilppiä epäiltiin, mutta todettiin kuitenkin Parosen poikenneen kaikilla tarkastusasemilla. Esko Harjun kertoman mukaan Matti Harju vielä meni voittajasta takuuseen sanomalla, että “Matti Paronen ei oikaise”, jolloin toimitsijat tunnustivat voiton.

Legenda kertoo edelleen, että ennen kisaa silloinen hiihtäjäkuuluisuus Jussi Niska kysäisi Paroselta voitelusta.

- Mitä pistät alle?

- Norjalaista tervaa.

Tietenkään terva ei ollut norjalaista, vaan puhdasta korpilaista. Korvenpoikien hiihtomenestykseen todennäköisesti vaikutti Matti Harjun, Aaretti Järvelän ja Parosen itsensä taito suksien ja suksirasvojen tekijöinä.

Matti Paronen voitti kerran myös TUL:n maastojuoksumestaruuden, yhdeksän kilometrin matkalla vuonna 1920. Esko Harju kertoo Parosen kilpailleen armeija-aikanaan itsensä Paavo Nurmen kanssa, mutta jääneen kolmanneksi. Paikallisesti Paronen kuitenkin oli sitä mitä Nurmi Suomelle, sillä kerran Hyvinkäällä hän voitti yhtenä viikonloppuna piirinmestaruuden 400, 800, 1500 ja 5000 metrin matkoilla.

Matti Paronen oli juoksija, hiihtäjä ja suksiseppä. Kuvassa hänellä on yllään paita, jossa seuran logo on vielä muodossa KK ja ilman TUL-tunnusta. TUL perustettiin 1919. (Kuva Hyvinkään kaupunginmuseo)

Työväentalo ja oma kenttä

Sisällissota 1918 hajotti urheilun järjestökentän kahtia. SVUL vaati seuroja erottamaan punaisten puolella taistelleet jäsenet sillä uhalla, että seurat erotetaan keskusliitosta. Niinpä TUL perustettiin 1919. Korvenpoikien nimi on jäsenseurojen luettelossa ensi kerran tuon vuoden syyskuussa.

Osa seuran jäsenistä osallistui punakaartin toimintaan, ja muutama sai surmansa taisteluissa tai vankileireillä. Muiden muassa menehtyi ensimmäisen johtokunnan jäsen Väinö Sohlberg.

Vuonna 1918 ei siis juuri urheiltu. Vuosi oli Korvenpoikien historian ensimmäinen hiljainen kausi. Toiminta alkoi taas heti seuraavana vuonna, mutta syksyllä tuli takaisku, kun suojeluskuntalaiset keskeyttivät työväentalon iltamat. Yleisö pakeni ulos, ja joitakin heistä pahoinpideltiin. Esimerkiksi Anton Pääläistä lyötiin kiväärinperällä otsaan.

Sisällissodan uhriksi on ehkä luettava myös jokelalainen Bruuno Vennerberg, joka ammuttiin 1924 Korven työväentalon pihassa hiihtokisojen jälkeen. Syytä ei tiedetä, mutta Vennerberg oli TUL:n miehiä ja ampuja suojeluskuntalainen. Ampuja jäi heti kiinni ja sai tiettävästi neljän ja puolen vuoden vankeustuomion. Vennerberg on haudattu Hyvinkään Puolimatkan hautausmaalle. Kivessä on arvonimenä “urheilija”.

Vuoden 1919 välikohtauksessa kärsinyt työväentalo ei enää oikein palvellut kokoontumispaikkana, ja luultavasti väki myös vähän pelkäsi. Myöhemmin talo purettiin. Työväenyhdistys osti uuden tontin ja rakensi uuden työväentalon jälleen talkoilla 1935.

Korvenpoikien talkoolaiset puolestaan aloittivat urheilukentän tekemisen tulevan työväentalon tontille jo 1925. Kenttä vihittiin seitsemän vuotta myöhemmin, jolloin se oli pitäjän ensimmäinen ja ainoa. Toinen kenttä valmistui myöhemmin Rajamäen kirkon viereen.

Kuvassa Korvenpoikien naiset TUL:n liittojuhlilla 1. heinäkuuta 1934

Korven kentän juoksurata oli vain 250 metriä pitkä, mutta käyttäjien innostus sitä kovempi. Kenttä monipuolisti seuran lajivalikoimaa. Joka ilta kentällä oli kymmeniä nuoria, ja tulokset alkoivat näkyä. Yleisurheilun seuraotteluissa 1930-luvulla lähinaapuri Rajamäen seuroja vastaan tunnelma oli aikalaisten mukaan välillä kuin Suomi-Ruotsi-maaotteluissa. Yleisöä oli paljon ja ottelut tasaisia, joskin Korvenpojat voitti kaikki kolme kohtaamista.

Seuran 70-vuotishistoriikissa Esko Harju mainitsee 1930-luvun urhelijapolvesta Armas Rautasen, joka voitti kolme piirinmestaruutta hiihdossa, menestyi myös juoksussa ja harrasti kilpapyöräilyä. Lauri Bergman taas voitti TUL:n maastojuoksumestaruuden alle 18-vuotiaiden sarjassa ja oli myöhemmin pitkään seuran puheenjohtaja.

Moniosaaja Martti Sundqvist (myöh. Surola) menestyi juoksulajeissa ja voitti Helsinkiin muutettuaan kolme TUL:n mestaruutta moottoripyöräilyssä. Veteraani-ikäisenä 1980-luvulla hän otti haulikkoammunnan Suomen mestaruuden.

Kolmekymmenluvun Korvenpojat-legendoihin kuuluu 10 000 metrin juoksu piirinmestaruuskilpailuissa 1934 tai 1935. Rautanen, Surola, Emil Reini ja Torsti Mustonen pitivät vuorovedolla sellaista vauhtia, että muut keskeyttivät. Surola voitti kirikisan. Myös seuran hiihtäjät pitivät yllä edellisellä vuosikymmenellä syntynyttä mainetta.

Selma Sundqvist (myöh. Surola) oli TUL:n mestari kahden kilometrin ja hopealla viiden kilometrin matkalla 1934. Myöhemmin helsinkiläisenä “Sellu” otti hopeaa TUL:n moottoripyöräilyn mestaruuskisojen alle 150-kuutiosenttisten luokassa - miesten sarjassa.

Vuonna 1939 TUL järjesti valtakunnallisen Kaikki mukaan -kilpailun. Seurat kilpailivat siitä, mikä niistä saa mukaan eniten osanottajia suhteessa jäsenmäärään. Lajit olivat 100 metriä, kuulantyöntö ja pituushyppy. Korvenpojat oli piirin kakkonen ja liiton seuroista 14:s. Vuonna 1941 seura teki piirille aloitteen nuorten hiihtopäivän järjestämiseksi, sai sen tehtäväkseen ja voitti ensimmäisen kiertopalkinnon.

Korvenpoikien hiihtäjiä 4.4.1934, Kandolin, Lumme, Englund

Korvenpoikien hiihtäjiä 1937. Usko Lumme, Martti Sundqvist, Anton Pääläinen, Ensio Syvänen, Lauri Bergman ja Torsti Mustonen. Bergman ja Mustonen olivat vuorollaan Korvenpoikien puheenjohtajina. Syvänen kaatui talvisodassa ja Mustonen jatkosodassa.

Näytelmiä, opintoja ja oma orkesteri

Korvenpoikien järjestövoimaa osoittaa alaosastojen perustaminen Perttulaan 1934, kirkonkylään 1935 ja Vihtijärvelle 1951. Kirkonkylän osasto tosin ei päässyt kovaan vauhtiin, ja myös Vihtijärven osasto kuivui pian. Sen sijaan Korven lähinaapurissa Perttulassa toiminta oli vilkasta yli 30 vuotta, Perttulan Tähden perustamiseen saakka.

Korven työväentalon valmistuminen 1935 piristi muutakin kuin urheilutoimintaa. Ajan tavan mukaan Korvenpojatkaan ei ollut puhdas urheiluseura, vaan toimintaan kuuluivat myös opintokerhot ja näytelmät sekä iltamat ja tanssit, joita seurat järjestivät paitsi ilokseen myös kerätäkseen rahaa. Seura sai kunnalta pientä avustusta, mutta hankki pääosan varoistaan itse. Edustusurheilijat saivat matkarahat, eivät muuta.

Tavallisten iltamien ohjelma kulki arvokkaista lausunta- ja musiikkinumeroista kevyempiin näytelmiin ja tansseihin. Välillä oli naamiaisia ja karnevaaleiksi kutsuttuja juhlia - uudenvuoden juhlat ja Palmukarnevaalit pääsiäisenä - sekä kesäjuhlat.

Opintokerhoja oli parhaina aikoina kaksi yhtä aikaa. Esimerkiksi talvella 1940-41 oppiaineena oli puhetaito ja tulokset Esko Harjun historiikin mukaan lupaavia.

Korven iltamissa soitti usein tanssiorkesteri Tanhu, alkujaan kylän oma yhtye. Se syntyi 1930 myymälänhoitaja ja viulisti August Ekmanin aloitteesta, kun Ekman tarvitsi soittajia osuuskaupan juhliin. Nimen Tanhu yhtye otti 1934, ja vielä sodan jälkeenkin se oli tunnettu ja suosittu tanssiyhtye eri puolilla Uuttamaata. Esko Harju, basisti, kertoo yhtyeen esiintyneen 20 kunnassa, ja esimerkiksi vuonna 1938 oli peräti 145 keikkaa.

Kokoonpanossa soitti useita muitakin Harjun perheen jäseniä ja muiden muassa Urho Nyqvist, Korvenpoikien painija, hiihtäjä ja taloudenhoitaja, joka veteraani-iässä 1979 sai opetusministeriöltä hopeisen ansiomitalin työstään työläisurheilun hyväksi.

TUL:n liittojuhlat olivat aina suuri tapaus pienillekin seuroille. Esimerkiksi v1946 yli 90 Korvenpoikien jäsentä matkusti juhlille tavarajunalla Hyvinkään kautta Helsinkiin

Hiljaiselo alkaa - ja päättyy

Korven työväentalon palo 1949 näyttää olleen taitekohta urheiluseuralle. Meni kokoontumispaikka, ja kilpailuvälineitä ja muuta omaisuutta tuhoutui. Korvenpoikien toimintakertomuksen sävy tuolta vuodelta on pessimistinen, vaikka juuri vuosikymmenen taitteen molemmin puolin seuran jäsenmäärä oli ylimmillään, noin 250:

“Kulunut vuosi urheilullisessa mielessä ei ole erikoisempi juuri missään suhteessa seurallemme, tilanne on pysynyt suurinpiirtein samallaisena hiljaiselon toimintana (...) Suurena vaikeutena on myöskin mainittava, että tuli hävitti perustuksiaan myöten keväällä seuran tyyssijan, työväentalon, mikä oli seuran toiminnalle niin kilpailujen kuin muitenkin kokoontumishetkien keskus.”

“(...) Seuraotteluita on pelattu heikolla menestyksellä Korven Urheilijoita ja Lohjan Tehoa vastaan. Hävitty on kumpaisellekin seuralle katkolla olleet maljakot, mutta mies se on hävinnytkin ja siksi emme tästä mielipahaa kanna.”

Puheenjohtaja Anton Pääläisen ja sihteeri Frans Lieppisen allekirjoittama kertomus myös arvioi, että “vanhoja perinteitä vaalien, seuran olisi entistä enempi kiinnitettävä huomiota hiihtoon (...) koska täällä siihen on parhaat mahdollisuudet ottaen huomioon maaston sun muut edellytykset”.

Uusi työväentalo valmistui pian, 1951, mutta samoihin aikoihin alkoivat pienten paikkakuntien pienten urheiluseurojen uutta aikaa enteilevät taloudelliset vaikeudet. Suuret juhlasalit ja kalliit ja kuuluisat orkesterit vetivät yleisöä paremmin kuin kylien omat näytelmäkerhot ja tanssiyhtyeet. Työväentalot kävivät kannattamattomiksi, ja maaltamuutto alkoi. Korven työnväenyhdistys myi talonsa 1960-luvun lopulla yrityskäyttöön.

Korven uusi työväentalo valmistui talkootöinä 1951, kaksi vuotta aikaisemmin palaneen talon paikalle. Kuva on valmistumisen ajoilta

Korvenpoikien 1960-luvun pöytäkirjat kertovat hiljaiselosta, mutta yhtä lailla uskosta uuteen nousuun. Esimerkiksi vuonna 1960 oli vuosikokouksen lisäksi vain kaksi johtokunnan kokousta. Sihteerin sijainen Kalevi Nyqvist kuittasi tapahtumat lyhyellä toimintakertomuksella:

“Niin on jälleen vuosi kulunut seuramme toiminnassa. Ja täytyy todeta että vuosi on ollut hiljaisempia mitä historia muistaa, mutta kyllä toimintaakin on ollut. Talvella sarjahiihdot kesällä moniottelut. Osaanottajia on ollut nuorissa runsaasti. Miesten sarjoissa heikosti. Naisia ei ole ketään saatu innostumaan urheiluun. Ehkä tähän vaikuttaa osaltaan ohjaajapula. Varsinkin nuorten kohdalla se on hyvin ikävää.”

“Mutta toivotaan että tulevaisuus tuo tähänkin asiaan parannuksen. Varsinkin kun urheilukenttäkin on siirtynyt kunnan omistukseen ja työt ovat siellä täydessä vauhdissa.”

“Eipä tässä viransijaisen vakanssilla paljon enempää muistakkaan eikä sitä toimintaakaan enemmälti ollut.”

Vuonna 1974 johtokunnan pitämissä kahdessa kokouksessa ainoa muu kuin sääntömääräinen asia oli päätös lahjoittaa “jokin muistoesine” 50 vuotta täyttäneelle Rajamäen Kehitykselle. Kahtena seuraavana vuonna ei edes valittu johtokuntaa. Seura pidettiin kuitenkin hengissä. Siitä huolehtivat pitkäaikaiset vastuuhenkilöt, puheenjohtaja Reijo Niittukari, sihteeri Paavo Mellanen ja taloudenhoitaja Urho Nyqvist.

Elpyminen alkoi 1970-luvun puolivälissä, ensin urheilukentällä ja myöhemmin yhdistystoiminnassa. Seura heräsi henkiin kylän poikien jalkapalloinnostuksen ansiosta. Rajamäen koulussa välitunneilla pelanneet pojat päättivät perustaa joukkueen, ja siihen tarvittiin seura. Yksi pojista, Jari Väyrynen, kysyi neuvoa isältään Erkiltä, joka tiesi kylällä uinuvan mutta henkiin herätettävissä olevan urheiluseuran. Jari keräsi pojista nimilistan, ja puheenjohtaja Niittukari ja taloudenhoijtaja Nyqvist antoivat luvan toimia Korvenpoikien nimellä.

Hiukan myöhemmin yleisurheilu elpyi, ja toiminta virisi lopullisesti vuonna 1977. Tuona vuonna seura osallistui maastojuoksukilpailuihin, yleisurheilukisoihin ja kunnan järjestämiin sisähyppymestaruuskisoihin, ja sekä aikuisten että nuorten säännölliset jalkapallo-, lentopallo- ja yleisurheiluharjoitukset alkoivat.

Maastojuoksukilpailut Korven kentän ympäristössä 1970-luvun lopulla

Vuonna 1978 puheenjohtajana aloitti Erkki Väyrynen, joka jatkoi tehtävässä vuoteen 2001, vakavaan loukkaantumiseensa saakka. Seura perusti kilpailutoimikunnan ja jaostot palloilulle, hiihdolle ja yleisurheilulle. Johtokunta kokoontui taas säännöllisesti, ja aktiivijäsenet osallistuivat muun muassa tuomari-, valmentaja- ja seuraohjaajakursseille. Seura myös hankki oman verryttelyasun.

Erkki Väyrynen veti jalkapalloharjoituksia Korvessa ja Röykässä jo 1970-luvun puolivälissä ja hoiti sittemmin ikämiesjoukkueen asioita käytännössä yksin.

Toinen uuden nousukauden takuumies Kauko Luukkola urheili Korvenpojissa nuorena poikana jo 1950-luvun puolivälissä ja tuli johtokuntaan 1960-luvulla. Hänen valmennuksensa tulosta ovat Korvenpoikien piirin- ja kunnanmestaruudet yleisurheilussa 1980-luvulta lähtien. Kesäisin hän veti kahdet harjoitukset viikossa Korven kentällä, talvisin kahdesti viikossa Perttulan ammattikoululla ja kerran viikossa Klaukkalan alakoulun juoksusuoralla.

Yhtä sitoutunut on Kaukon vaimo Tuulia Luukkola. Lapsena hän kuului seuran Perttulan-alaosastoon ja oli innokas hiihtäjä. Tuulia on hoitanut seuran taloutta vuodesta 1978 ja huolehtinut kilpailujen, retkien ja pikkujoulujen järjestelyistä sekä osallistunut monet kerrat liitto- ja piirijuhlien kenttävoimisteluesityksiin. Vuonna 2001 hän sai TUL:n kultaisen ansiomerkin merkittävästä seuratyöstä.

Tuulia ja Kauko Luukkola ovat myös tarjonneet kotinsa seuran kokousten pitopaikaksi noin 35 vuoden ajan. Omia tiloja seuralla ei ole.

Erkki Väyrystä seurasi puheenjohtajana Mikko Luukkola, Kaukon ja Tuulian poika, jolta paikan sai vuonna 2011 Jari Väyrynen, toisen polven Korvenpojat-puheenjohtaja.

Yleisurheilun uudet kultavuodet

Toiminta piristyi ja vakiintui pian. Nuoret yleisurheilijat osallistuivat innokkaasti kilpailuihin, ja hyvän ohjauksen ansiosta he myös menestyivät. Seitsen- ja kahdeksankymmenluvun paikallisissa urheilu-uutisissa näkyivät otsikoissa ja tulosluetteloiden kärkipäässä toistuvasti esimerkiksi Mika ja Tomi Berggren, Petri Göös, Timo Haapala, Mikko ja Pekka Luukkola, Jouko Ojamäki ja Jari Väyrynen. Heillä on yhteensä satoja kunnan- ja piirinmestaruusmitaleja.

Parhaiten menestyivät juniorisarjoissa Luukkolan veljekset ja Mika Berggren. Berggrenin aika 60 metrin aitajuoksussa oli maan toiseksi paras. Pekka Luukkola sijoittui TUL:n mestaruuskisoissa 300 metrillä toiseksi ja Mikko neliottelussa kolmanneksi.

Jari Väyrysen leipälaji on jalkapallo, mutta siinä ohessa hän voitti melkein kaikki 1980-luvun piirin- ja kunnanmestaruudet pituushypyssä (ennätys 691) ja kolmiloikassa. Hänet valittiin Nurmijärven parhaaksi urheilijaksi 1984. Junioreista menestyi myös yksi tyttö, Tanja Törmänen, joka voitti 300 metrin juoksun piirimestaruuden 1987.

Vuosikymmenen puolivälistä lähtien toiminta painottui Korven sijasta Röykkään, kun kylän alakoulu ja urheilukenttä valmistuivat 1985. Röykän koululla Erkki Väyrynen ja seuran pitkäaikainen sihteeri Hannu Laine ryhtyivät vetämään salivuoroja nuorille: sählyä, koripalloa, jalkapalloa.

Joukkuepeleistä lentopallo on ollut talvisin seuran harrastetuin laji 1970-luvun lopulta saakka, nyttemmin salibandyn rinnalla. Alussa toimintaa ohjasi Paavo Mellanen. Kiljavan opiston salissa oli käynnissä parhaimmillaan kaksi ottelua samaan aikaan, ja yhdellä laidalla oli vielä poikia jalkapalloharjoituksissa. Muutamana kautena lentopalloilijat pelasivat viitossarjassa, mutta pysyttelivät sittemmin harrastajasarjassa.

Kaukalopallo oli 1980-luvun talvien menestyslaji. Korvenpojat voitti Uudenmaan piirinmestaruuden kolmesti, viimeksi 1990, ja sijoittui kahdesti hopealle.

Kilpaseurasta kuntoseuraksi

Korvenpoikien lähestyessä 80 vuoden ikää kilpailutoiminnan osuus ja merkitys vähenivät entisestään. Vuoden 1992 toimintakertomus tunnusti virallisesti, että “urheilullinen menestys ei ollut kovin mainittava ja seuramme toiminta onkin siirtynyt kilpaurheilusta harrastuspohjalle”.

Lajien paino oli joukkuelajeissa: yleisurheilun lisäksi pelattin lentopalloa, jalkapalloa, salibandya ja kaukalopalloa sekä sulkapalloa. Muutamalla kaudella ohjelmassa oli myös tennis, ja Röykän koululla kokoontui tyttöjen voimistelukerho. Vuonna 1988 seura järjesti muutaman ajanmukaisen, ohjatun ja avoimen sauvakävelytuokion Röykässä.

Lentopalloa Pettulan ammattikoululla 90-luvulla. Korvenpojat kuvassa taaempana, edessä Perttulan Tähden joukkue. Menossa TUL:n nurmijärveläisten seurojen sekajoukkueiden turnaus

Korvenpoikien alkuperäinen menestyslaji hiihto ei enää kuulunut kilpailuohjelmaan, ja yleisurheilussakin pohja kapeni, sillä 1990-luvulla yleisurheilumenestys oli lajista riippumatta Mikko Luukkolan varassa.

Luukkola on ammatiltaan muurari ja kantaa lempinimeä Suomen nopein muurari. Hänen ennätyksensä 400 metrillä on 52,96. TUL:n piirinmestaruuskisoissa 1990-luvulla hän voitti mestaruuden useilla juoksumatkoilla ja vielä kymmenottelun. Liiton mestaruuskisoissa hän oli 400 metrillä toinen ja kiekonheitossa kolmas. Jäsentenvälisissä hän oli myös seuransa sulkapallokuningas.

2000-luvulla yleisurheilun vetovoima loppui liki tyystin. Vuoden 2004 toimintakertomukseen ilmestyi lause, joka sittemmin toistui joka vuosi: “Kilpailutoimintaa ei ollut.” Talviharjoituksia Röykän koululla kuitenkin vedettiin vielä vuosikymmenen puolivälissä.

Niinpä  palloilulajeista tuli entistä suurempi osa seuran toimintaa. Ikämiesten jalkapallojoukkue on pelannut joka vuosi Uudenmaan piirin perussarjassa, Rajamäki kotikenttänään. Joukkue osallistui myös SAK:n ja TUL:n järjestämään Old Boys -turnaukseen Nastolan Pajulahdessa joka syksy vuoteen 2007 saakka. Korvenpojat voitti turnauksen ensimmäisen kerran vuonna 2001 ja uudelleen 2006.

Ikämiesjoukkue Pajulahden turnauksessa

Vuonna 2001 perustettu ja kuutosdivisioonassa Markku Nissin ja Raine Syrjälän vetämänä pelannut miesten jalkapallojoukkue voitti lohkonsa ja nousi viitosdivisioonaan. Vuonna 2003 joukkue pelasi jo nelosdivisioonassa, mutta vain kevätkauden. Jo syksyllä joukkue lakkautettiin ja Korvenpojat luopui sarjapaikastaan.  

Myös juniorityötä tehtiin. Syksyllä 2001 aloitti vuosina 1991-92 syntyneiden tyttöjen jalkapallojoukkue Tuulitukat Klaukkalassa Jouko Ojamäen ja Kenneth Grönqvistin vetämänä. Se oli Kaikki pelaa -hengessä toiminut ryhmä, jonka tarkoituksena ei ollut kilpailu vaan kasvattaminen.

Parikymmentä tyttöä pysyi aktiivisesti mukana, koska ketään ei istutettu vaihtopenkillä. Korvenpoikien nimellä toiminta päättyi 2006 Dana Cupiin, junioriturnaukseen Tanskassa, minkä jälkeen Tuulitukat jatkoi harrastustaan erikoisseurassa, Nurmijärven Jalkapalloseurassa (NJS). Nyt vuoden 2012 keväällä samat tytöt ovat NJS:n naisjoukkueen runko.

Sama Kaikki pelaa -tavoite oli vuonna 2004, kun seura aloitti Jouko Ojamäen johdolla poikien salibandyvuorot Klaukkalassa. Joukkue harjoitteli ja osallistui kilpasarjoihin nimellä KKP-93 vuoteen 2010. Parikymmentä nyt jo täysi-ikäistä poikaa pelaa edelleen kaksi kertaa viikossa.

Seuran jäsenmäärä hyppäsi lähinnä juuri jalkapallojoukkueiden ansiosta vuonna 2001 miltei 90:een. Edellisellä vuosikymmenellä määrä pysytteli alle 70:n. Nyt vuoden 2012 keväällä jäseniä on noin 60.

Jäsenmaksut, kunnan vuosiavustus sekä perinteiset rahoitustavat kuten kinkkuarpajaiset ja myyjäiset ovat Korvenpoikien rahatalouden tukijalat, joskin tukevin pylväs taloudessa ja koko toiminnassa on tietenkin jäsenten tekemä talkootyö.

Politiikkaa ja urheilupolitiikkaa

Esko Harju arvioi Korvenpoikien 70-vuotishistoriikissa, että seuran tekemä kasvatustyö on ollut vuosikymmenten mittaan valtava. Tähän mennessä on luultavasti nelinumeroinen luku lapsia ja nuoria poiminut ensimmäiset neuvonsa ja ohjeensa Korvenpoikien vetäjiltä ja valmentajilta.

Nämä samat puuhaihmiset ovat olleet muutenkin aktiivisia ja toimineet muun muassa puolueissa, ammattiyhdistyksissä ja aikanaan osuuskauppaliikkeessä.

Esko Harju mainitsee 1930-luvulta vaalikauden, jolla Nurmijärven kunnanvaltuuston kymmenestä sosiaalidemokraatista kolme oli Korvesta ja vielä Korvenpoikien jäseniä. Perustajajäsen Matti Harju oli valtuuston puheenjohtaja, ja niin hän kuin myöhempi puheenjohtaja Anton Pääläinenkin toimivat myös Korven työväenyhdistyksessä.

Matti Harju pani alulle Korven ensimmäisen osuuskaupan pian muutettuaan kylään 1912, ja Anton Pääläinen istui vuosikymmenet osuusliike Ahjon luottamuselimissä. Frans Lieppinen taas oli pitkään Ahjon myymälänhoitaja Korvessa.

Nykyisistä aktiiveista Kauko Luukkola ja Erkki Väyrynen ovat olleet Nurmijärven kunnan luottamustoimissa ja kuntavaaliehdokkaina. Molemmat ovat istuneet myös TUL:n Uudenmaan piirin hallituksessa.

Puolue- ja järjestöpolitiikan nykyistä kuumempina vuosina erimielisyydet joskus repivät. Työväen urheiluliike hajosi 1950-luvun lopulla sosiaalidemokraattisen puolueen sisäisen hajaannuksen takia. Syntyi Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto TUK. Sen perustivat SVUL:n erikoisliittoihin liittyneet, TUL:sta joko erotetut tai eronneet seurat. Korvessakin kenttä kiehahti, kuten kertoo sihteeri Esko Lieppisen kirjoittama vuoden 1959 toimintakertomus:

 “(Suomen urheilutoiminnassa) on ainakin viime vuosina ollut päätekijöinä politiikka ja eripuraisuus. Sama tilanne on vallinnut myös Liiton ja Piirin välisissä suhteissa.”

“Sieltä se alkoi heijastua meidän seuraammekin, mutta onneksi se meni ohi kuin tuulispää, eikä sillä olekkaan enää varaa heikentää seuramme toimintaa.”

Tuulispään nostatti ilmeisesti puheenjohtaja Anton Pääläinen. Hän halusi Korvenpoikien liittyvän TUK:iin, järjesti jäsenäänestyksen, hävisi sen ja erosi seurasta.

TUK sulautui takaisin TUL:oon 1979. Keskusjärjestökentällä oli kuitenkin levotonta myös kesällä 1992, kun Korvenpojat vietti 80-vuotisjuhlaansa. Juhlapuhuja, TUL:n toimitusjohtaja Esko Paukkonen kommentoi Suomen Urheiluliiton puheenjohtajan Ilkka Kanervan muutama päivä aiemmin tekemän ehdotusta lopettaa TUL:n yleisurheilu kokonaan.

Paukkonen piti Kanervan puheenvuoroa “härskinä” ja toivoi, että “mielipide menee pitkän hellejakson tiliin”. Suomen Tietotoimisto STT teki Paukkosen puheesta pienen uutisen. Media siteerasi sitä laajalti, ja samalla julkisuutta sai järjestävä seura.

Röykästä maailmanmestariksi

Esko Harjun 70-vuotishistoriikin kaksi viimeistä kappaletta vuodelta 1982 käyvät yhä lopetukseksi:

“Urheilutoiminta Nurmijärvellä on nyt vilkasta, joskaan valtakunnallisia huippuja ei ole. Korven Korvenpoikien aloittama urheiluseuratoiminta kunnassamme ei ole mennyt hukkaan, se on tuottanut hyvää satoa.”

Valtakunnallisilla huipuilla Harju lienee viitannut yksilölajeihin, seuran kunniakkaaseen hiihto- ja yleisurheiluhistoriaan. Sitten 1970-luvun painotus liikunnassa on vienyt koko maassa kohti joukkuelajeja, ja niissäkin Korvenpoikien kaltaiset pienet yleisseurat ovat kasvattaja- tai esikasvattajaseuroja.

Yksi esimerkki on Jani Kukkola, joka otti ensituntuman salibandyyn kuusivuotiaana Korvenpoikien harjoituksissa. Korvenpojat ei ota kunniaa Kukkolan valmentamisesta huipulle, sillä hän siirtyi pian lajin erikoisseuroihin. Nähtävästi alkukipinä kuitenkin syttyi juuri Röykän koululla 1990-luvun alussa.

“Lauantaita odotteli koko viikon, kun tiesi että silloin pääsee taas pelaamaan”, Kukkola muisteli Nurmijärven Uutisten haastattelussa 23-vuotiaana toukokuussa 2009. Tuolloin hän oli jo kokenut liiga- ja maajoukkuepelaaja ja edellisvuoden maailmanmestari.